Enpä hetkeen ole tänne kirjottanut, mutta nyt luin netistä erään kirjoitelman ja mulla meinaa pää tippua irti vitutuksesta. Näinpä päätin kirjoittaa tänne, koska ihan oikeasti. Mie olen miettinyt sitä, että kun jotkut ihmiset sanoo antavansa lapsillensa "vapaan kasvatuksen". Tämä käytännössä tarkoittaa, ettei kasvata lapsia ollenkaan. Ainankin miun näkökulmasta. Ihan oikiasti ihmiset, miksi teette näin? Ja sitten jotkut valittavat junassa kuinka Suomen tulevaisuus on pilattu, kun koko junavaunu on täynnä innostuneita nuoria, joilla oli paljon asiaa toisilleen. No perkele, olisit tehnyt asialle jotain kun omat muksusi olivat pieniä!
Siis, mietin että onko jotkut vanhemmat vain yksinkertaisesti niin laiskoja, etteivät jaksa opettaa lapsillensa kohteliaita käytöstapoja, ja päättävät antaa lapselle "vapaan kasvatuksen". Ihan oikiasti, mitä ihmettä. Jos lapsi on vahinko, eikä sitä halua / siitä ei pysty huolehtimaan, sen voi antaa adoptoitavaksi. Lapsi sijoitetaan toiseen perheeseen, jossa se varmasti saa hyvät oltavat. Mielestäni on erittäin itsekästä pitää lapsi, vaikka tietää ettei siitä kykene huolehtimaan.
Entäpä ne vanhemmat, jotka eivät tiedä kasvatuksesta mitään? Kasvatusoppaita on keksitty, ja jos on oikiasti niin hölmö, ettei ole yhtään mitään hajua, miten kasvattaa oma skidi, suosittelen turvautumaan mielummin kirjoihin kun omiin soveltaviin valintoihin ja ratkaisuihin. Toki, jos sattuu omistamaan maalaisjärjen voi kasvatuksenkin järkeillä; hyvät käytöstavat on jo ihan okei. Osataan sanoa kiitos, anteeksi, ole hyvä. Ruokapöydässä ei sikailla, ja kaupassa ei osoitella vieraita ihmisiä. Tuo on ihan hyvä alku, parempi kun ei mitään. Ja silti joillakin on vaikeuksia opettaa tuo lapsille..
Ja sitten nämä ihmiset, jotka eivät kasvata lapsiaan - anteeksi, kasvattaahan ne mutta vapaalla kasvatuksella - ihmettelevät, kun heidän pikku Pirkko-Martilla on paha käytöshäiriö. Kun ollaan ihan ylivilkkaita ja juostaan ympäriinsä ja ei tehdä asioita niinkuin pitäisi. "Jaa voi hitsit, meidän Pirkko-Martilla taitaakin olla ADHD" ne vanhemmat vaan ajattelevat ja vievät sen muksun lääkäriin. Pahimmassa tapauksessa Pirkko-Martille aloitetaan säännöllinen lääkitys ongelmaan, jota ei edes ole. Okei, tiedän kyllä että ADHD on inhottava ja vaikea häiriö, jos se on oikiasti. Mutta mielipiteeni asiaan on se, että aika harvalla suomalaisella lapsella sitä on oikiasti, vaan surullisen monessa tapauksessa lapsen käytös johtuu kasvatuksen puuttumisesta (Hox! En väitä että jokaikinen ADHD-lapsi johtuu kasvatuksen puutteesta). Eli vanhempienkin kannattaa välillä katsoa peiliin.
Se, että antaa asioissa kaiken periksi, ei ole hyvä juttu. Toki kaikki vanhemmat tahtovat olla hyviä vanhempia lapsilleen, mutta eivät aina tajua seurauksia. "No okei, saat uuden lelun tän kerran", jep, ihan varmasti jääkin yhteen kertaan. Kun tottuu saamaan kaiken, no, siihen tottuu. Vanhempana, kun sitä rahaa ei olekkaan (luultavasti) niin paljoa, että voisi ostaa kaiken haluamansa, saattaa tulla vähän ongelmia asian suhteen. Pahassa tapauksessa tulee isot velkakierteet, ihan vaan koska "Mun on pakko saada toi 1043e maksava mekko!", eli ei osaa pitää itseään kurissa eikä tiedä omia rahallisia rajojaan.
Nuorten mielestä vanhemmat asettavat liian tiukkoja rajoituksia; pitää olla kahdeksalta kotona, aina ei pääse kaverille yöksi, pitää tehdä läksyt. Tuossa vaiheessa tiedän kokemuksesta, että tekisi viskoa kaikki mahdolliset irti lähtevät tavarat vanhempien päälle, mutta vasta myöhemmin oppii arvostamaan kyseistä kuria. Koska mitä helvettiä seuraisi siitä, että 12v lapsi saisi riekkua pihalla niin pitkään kuin huvittaa? Yleisesti ottaen; ei mitään hyvää. Mutta vanhempienkin pitää oppia päästämään irti. Esimerkiksi se, että pilkotaan pihvi 13-vuotiaalle valmiiksi ja huonekin siivotaan vanhempien toimesta. Siitä ei seuraa mitään hyvää, sillä teidän pieni Pirkko-Martti tulee olemaan aika avuton aikuisena, eikä opi elämään omillaan. Säälin myöskin kyseisen henkilön mahdollisia inttikuukausia..
Okei, kukaan ei ole täydellinen, ja kaikki asiat ei välttämättä aina onnistu. Mutta kasvatus on mielestäni yksi peruselementeistä, minkä pitäisi olla hallussa jokaisella. Esimerkiksi lapsi haluaa karkkia kaupasta keskiviikkona, ja lauantai on karkkipäivä. Jos te joka keskiviikko ostatte lapselle jumbopussin karkkia, niin eiköhän se totu siihen, ja sitä on loppupeleissä vaikea kieltää. Kyseisessä tilanteessa pitäisi sanoa tiukasti, ettei nyt ole karkkipäivä ja piste. Lapsi todennäköisesti vetää itkuhuutopotku-raivokohtaukset keskellä kaupan käytävää, mutta hei, ihankuin kyseistä tapahtumaa ei satu kenellekkään muulle koskaan. Trust me, et ole yksin huutavan lapsesi kanssa.
Joten tiivistettynä koko teksti; kaikkien etujen mukaista olisi, että opetat edes käytostavat lapsellesi, kiitos. Hyödyttää enemmän kuin uskoisitkaan.
