Lasten kasvattaminen - ai mitä sen on?

Välillä mä mietin, että miksi ihmeessä niitä lapsia pitää hommata jos niitä ei aiota kasvattaa? Se, että mä olen kohta 17-kesäinen ja osaisin kasvattaa uuden ihmisenalun selkeästi paremmin kuin jotkut, kertoo jo jotain. Tai siltä musta liian usein tuntuu, kun tapaan näitä nuoria "tulevaisuuden toivoja."

Nyt jotkut tulee kyseenalaistamaan mun sanoja - tottakai koska eihän mulla ole lasta, joten en voi tietää miltä sen kasvattaminen tuntuu. No ei, myönnän etten tiedä enkä aio väittääkkään niin. Mutta kyllä mäkin jotain tiedän. Esimerkiksi se, että Kerttu-Petteri ja hänen vanhempansa on kaupassa. Kerttu-Petteri kysyy, saako karkkia. On keskiviikko - eikä siis karkkipäivä - joten ei, Kerttu-Petteri ei saa karkkia. Helvetti mikä sota siitä syttyy. Ensin se alkaa rauhallisesti tutuilla "mutkun mä haluun" -repliikeillä. Tää on toki ihan tuttu tunne varmaan jokaiselle muksun omaavalle vanhemmalle. Kerttu-Petterin vanhempi kieltää karkit, ja lapsi vaan jatkaa ininää, koko ajan muutamalla desibelillä äänenvoimakkuuttansa nostaen. Lopulta vanhempi toteaa että "no ota sitten mutta tämä on viimeinen kerta." Yea right, varmasti. Jos sitä lasta aluksi kieltää, niin ei sitä voi yhtäkkiä sallia, koska lapsi oppii sen ja lopulta pompottelee vanhempiaan. Okei, tää oli aika yleispätevä esimerkki, eikä siis based on true story. Mutta antakaapas, kun kerron muutaman hassunhauskan tässä viikonloppuna tapahtuneen esimerkin.

Tänään oltiin julkisella rannalla laiturilla istuskelemassa. Laituri oli sellanen, mistä lähti erikseen haara toiseen suuntaan, ja istuttiin siellä "matalassa päässä" mistä ei oikeastaan hypitä koska siinä on suhteellisen matalaa. Rannalla oli toki lapsia, mutta ilman vanhempia, ilmeisemmin vanhempien "nuorten", lue: 11-12 -vuotiaiden, vastuulla. Toki lapset ovat vähän villejä ja sitärataa, tunnustan itsekin olleeni ehkä hieman riehakas muksu. Mutta siinä vaiheessa leuat tipahtivat, kun ehkä 7-vuotiaan pojan suusta kuuluu kesken jonkin hauskan pallopelin "ei vittu!" tmvs. yhtä loistava lausahdus. Eikä tämä jäänyt edes yhteen kertaan. No, sitten nämä "nuoret" puuttuivat asiaan, ja se setti olikin jo astetta hardcorempaa: "Voi vitun kusiaivo onko sun pää täynnä paskaa ja kusta?" ANTEEKS MITÄ!? Siis ei, ei vaan niinkun ei. Okei, ne lapset eivät ole mun kasvatettavissani mutta silti teki mieli pikkasen pistää niitä poikia ruotuun, koska ei tolla tavalla puhuta. Etenkin, kun joka toinen lause oli tuota samaa settiä. Myös se, että istutaan siellä ei-uimavaatteissa ja ne riehuu täysin avoimesti siinä, eivätkä kiinnitä muihin ihmisiin mitään huomiota, pisti raivoksi. Okei, ehkä se oli myös osittain omaa virhettä, kun ei istuttu rannalla vaan laiturilla ja uitettiin jalkoja vedessä.

Toinen hauska esimerkki sattui äsken junassa, kun olin tulossa kotiinpäin. Istuin ic'ssä semmosessa puolikkaassa kerroksessa, missä on ehkä 12 istuinta. Fiilis oli kun ruotsalaisessa saunassa, koska siellä oli ehkä 28-30 astetta lämmintä. Kun saavuin vaunuun, huomasin että vaan mun paikka on tyhjä, semmosessa neljän henkilön vastakkaisessa paikkaryhmässä, siellä ikkunan puolella. Kolme muuta istuinta oli varattu. Kyseiset henkilöt olivat levittäneet tavaransa siihen pöydälle ja jalkatilaan ihan täysin, eivätkä vaivautuneet siirtämään kun saavuin, joten pujottelin sitten. Mun vieressä istui ehkä noin 9-vuotias tyttö, sitä vastapäätä samanikäinen poika ja mua vastapäätä ehkä 13-14 vuotta vanha poika. Kaikki olivat siis samaa perhettä, sisaruksia - tai näin käsitin, ja kyllä ne aika samalta näyttikin. No sillä tytöllä oli joku levottomuuskohtaus, liikaa energiaa tai jotain, koska koko junamatkan a) joko potki veljeään ja samalla minua b) joi vettä niin että aina korkin avatessaan - joka tapahtui about 2min. välein - vettä oli myös minunkin päälläni c) räpläsi puhelinta jossa oli hemmetin kovalla tosi ärsyttävät näppäinäänet, ja siis tekstasi hyvin paljon tai d) räpläsi välissämme olevaa käsitukea ylös ja alas siten, että päästi sen ylhäältä tippumaan aina alas, jolloin koko hemmetin penkki tärisi. No, ajattelin että ehkä sitä jännittää tai jotain, ei ole mun asiani. Sitten se tyttö sai perkeleen hyvän idean, alkoi nimittäin suihkimaan hajuvettä ympäriinsä. Kolme eri ihmistä sanoi sille, että voitko nyt lopettaa, ja silti se jatkoi sitä suihkimista. Sille sanottiin, että lopettaa, koska joku saattaa olla allerginen tai saada vaikka astmakohtauksen. Keskustelu heidän välillään meni suurinpirtein näin:

"Lopeta toi suihkiminen."
"En."
"Lopeta, joku saattaa olla allerginen."
"Miten niin?"
"Joo, saattaa olla, tai jollain saattaa olla astma."
"Miten niin?"
"Lopeta nyt, joku saattaa oikeasti olla allerginen!"
"Miten niin?"
"Lopeta!!"
"Miksi?"
"Äiti, Riitta-Kari suihkuttelee hajuvettä!"
"ENPÄS! EN SUIHKUTTELE, MITEN NIIN MUKA!?"

Koko hemmetin vaunu tuoksui ihan järkyttävälle, ja mulla ei edes ole migreeniä tai taipumusta päänsärkyyn erilaisista tuoksuista, mutta mulla alkoi siitä ihan jumalaton päänsärky ja huono olo. Tyttö lopetti, mutta silti kyseenalaisti varmaan viiden minuutin ajan "miten niin muka joku voi olla allerginen?" -tyylillä veljiänsä. Tytön äiti tais sanoa jotain, mutta musta tuntuu että ei sanonut oikeastaan mitään kovin painokasta. Koska siellä vaunussa ei saanut oikein happea - sen veljetkin yskivät - lähdin aika vauhdilla ja ryminällä pois tavaroineni.

Siis mikä siinä on, eiks tuon ikäset muksut osaa ajatella itse? Kyllä nyt luulis miettivän, ennenkun tyhjentää puolet hajuvedestään pienessä junan kopissa että hitsi, onkohan tää ok. Ja itse ainakin pienenä pelkäsin "vanhempia nuoria", kävelin aina hemmetin lujaa ohi ja suurinpirtein toivoin, etteivät ne hakkais mua. Jos olin julkisilla paikoilla, mä en todellakaan mennyt häiritsemään muita siellä olevia - tai ainakaan muista menneeni. Tai ehkä mä vaan olen niin suomalainen, että mun oma reviiri on vähintään metri jokaiseen suuntaan ja jos mun reviirille kuokitaan, menee hermot.

Ja nyt herää kysymys, miksen tehnyt asialle mitään. No koska, ei se ole mun homma kasvattaa niiden muiden lapsia. Toisaalta, kyllä vituttaa etten sanonut sille tytölle junassa, mutta en kehdannut koska sen äiti istui siinä suht lähellä eikä koskaan tiedä, millainen jonkun asenne on.

Yksi hupaisa juttu vielä loppuun, tää on myös tositapahtumiin perustuva, tosin tapahtui vissiin jossain tossa alkuvuodesta. Mä istuin taas junassa - ylläripylläri. Siinä käytävän toisella puolella oli äiti ja ehkä noin 1,5 vuotta vanha taapero. Taapero pelaa jotain piirtopeliä tabletilla - voi helvetti, nyt voin sanoa että SILLOIN, kun minä olin pieni, piirrettiin paperille ihan konkreettisesti! - ja lopulta äiti toteaa että nyt on aika syödä pilttiä tmvs. ja ottaa tabletin pois. Se huuto, mikä siitä lapsesta lähti seuraavan 5 minuutin ajan, oli korvia huumaava. Se 1,5-vuotias lapsi itki sitä, että sen piti syödä eikä se saanut piirtää enää tabletilla!? Siis mitä ihmettä. Mä oon aika vakaasti päättänyt, että mikäli ikinä lapsen saan, se saa ensimmäiseksi puhelimeksi jonkun nokian ei-värinäyttöisen yksilön, tai muun vastaavan, ja selviää sillä ainakin kymmeneen ikävuoteen asti, vaikka olis kuinka ilmestynyt jo iPhone 666s tai ihan mitä vaan. Enkä ainakaan kasvata sen käteen kiinni tablettia tai puhelinta.

Mun toivo tätä yhteiskuntaa kohtaan alkaa olemaan aika lopussa.